maanantai 28. heinäkuuta 2014

New York - Osa I


Eeppisen road tripin prologin näyttämönä toimi New York. Kyseessä oli ensimmäinen vierailu, joten kuumimmat / turistisimmat nähtävyydet piti toki katsastaa ja samalla tasailla aikaeroa ennen auton ottamista parin aikavyöhykettä lännemmästä. Aikaa tähän oli neljä päivää, joten kaikkea ei tietenkään voinut kokea. Pari suurta kaupunginosaa putosi oitis listalta. Lentokentältä juna toi Jamaican asemalle Queensiin. Se olikin ainut mitä Queensista ehti nähdä sillä lähimmästä kioskista otettiin oitis 7 päivän metrolippu kouraan ja matka jatkui Manhattanille. New Yorkissa on noin 8,4 miljoonan asukasta tai noin 20 miljoonaa kun lasketaan lähiseutu mukaan. Iso paikka... metroa siis todellakin tarvitsee paikasta toiseen siirtymiseen.

Rinkan hostellille pudottamisen jälkeen suuntana oli Midtown ja ruuan etsiminen. Sopivan hyvää ja etenkin kohtuuhintaista (edullista) paikkaa etsiessä eteen tuli sinipaitainen ryhmä. Olivat myös nälkäisiä ja ehtivät kaartaa lupaavalta vaikuttaneeseen pizzapaikkaan. Hetken harmitti, mutta muutaman korttelin päästä 55th streetiltä löytyi kenties paras koskaan kohdalle osunut hampparipaikka: Five Guys. Kyseessä on ketju, mutta hyvä sellainen. Tankkaamisen jälkeen ohjelmassa oli Times Squarella ja siinä lähistöllä pyöriminen. Times Square oli vetänyt julmetusti porukkaa ihmettelemään valotauluja ja friikkejä.

Jesseryhmä ehti ensin edessä siintävään pizzapaikkaan...

 ... piti sitten löytää toinen paikka...

 ... näyttää karulta, mutta maistui aivan jumalaiselta.

Radio City Music Hall

Paloauto kaartaa Broadwaylle vilkut päällä

Maailmanloppua povaamassa Times Squarella

Times Square

Kaikkea ne keksivät esittää

Maailmanluokan museotarjonnasta käyntikohteiksi valikoituivat American Museum of Natural History sekä Metropolitan Museum of Art. Kahta museota ei päivään jaksa, joten ensimmäisenä luonnontieteelliseen. Museo aukeaa kympiltä, joten aamua ehti viettää Central Parkissa taapertaen ja aamupalaa puiston penkillä syöden. On muuten iso puisto.

Luonnontieteellisessä oli heti avauksesta kohtuu paljon väkeä vaikka liikkeellä oltiin keskellä viikkoa. Onneksi museossa on lipunmyyntiautomaatteja, joille oli olematon jono verrattuna myyntitiskiin. Hieno museo. Mielestäni parasta antia oli selkärankaisten kehitys aikojen alusta nykytasolle anatomisten erityispiirteiden kautta selostettuna. Vesiotuksia, kolme salillista dinosauruksia, sukupuuttoon kuolleita nisäkkäitä ym. kehityskulun järjestyksessä. Olkoonkin, että kierrokselle tuli hypättyä ensimmäisestä vastaan tulleesta dinosaurussalista ja suurempi kokonaisuus hahmottui siten vasta myöhemmin.

Museossa meni helposti tunteja, vaikkei täytettyjä amerikan mantereen eläimiä ja muuta vähemmän kiinnostavaa tullut kunnolla edes vilkaistua. Nälkähän siinä tuli yleisen museoväsymyksen kaveriksi, joten keskusta kutsui ruuan, jalkapallon mm-kisojen ja kevyemmän ihmeteltävän pariin. Illan kruunasi auringonlaskun näkymät Rockefeller Centerin katolta eli Top of the Rockista. Päivän mittaan tuli sadekuuroja ja eikös yksi sellainen saatu myös kattotasanteelle. Jäi kunnon pimeäkuvat ottamatta kun kaatosateessa halasi mieluummin sateenvarjoaan ja siirtyi vähitellen sisätiloihin.

Kukka Keskuspuistossa

Belvederen linna Keskuspuistossa

Osuvasti nimetty "The Lake" Keskuspuistossa

 American Museum of Natural Historyssä on mm. runsaasti luurankoja
 
Sinivalaan malli American Museum of Natural Historyssä

Midtown

Jalkapallon MM-kisoja tuli alkuiltapäivästä (Tuopissa logosta huolimatta Sixpointin Apollo vehnistä)

Empire State Building (381 m, 443 m antennin kärkeen)

 Flatiron building oli jopa odotettua kapeampi

Orava Madison Square Parkissa

Keskuspuisto Top of the Rockista nähtynä

Edellisessä kuvassa näkynyt sadekuuro osui kaatosateena kohdalle

Toisen aamun ohjelmassa oli lauttamatka Staten Islandille. Ei siksi, että saarella olisi mitään kiinnostavaa vaan siksi, että lautta ohittaa Vapaudenpatsaan, tarjoaa näkymät Manhattanin kärkeen ja on kaiken lisäksi vielä täysin ilmainen. Täytyy myöntää, että oletin patsaan olevan isompi. Eihän se varsinaisesti pieni ole, mutta etäisyys patsaaseen on useimmiten pitkä, joten ois siitä vähän isomman voinu tehdä. Lauttailun ja Battery Parkin kiertelyn jälkeen päivä oli sopivan pitkällä: toinen valituista museoista oli auki. Metropolitan Museum of Art on yksi maailman rikkaimmista museoista ja sisältää varsin hulppeita näyttelyitä ympäri maailmaa eri aikakausilta. Sisälle pääsi massoista huolimatta nopeasti, sillä sielläkin oli käytössä lippuautomaattien rivistö. Antiikkisten veistoksien sijaan lopetan tämän kertomuksen ensimmäisen puoliskon moderniin japanilaiseen taiteeseen: täytettyyn peuraan, joka on päällystetty jokseenkin läpinäkyvillä palloilla. Enjoy!

 Staten Island Ferryn terminaali

Näkymä Staten Island Ferryn (ilmainen) kyydistä

Takaisin Manhattanille seuraavalla lautalla

Muistomerkki kuolleille sotilaille

Muinainen pilvenpiirtäjä

Täytetty peura Metropolitan Museum of Artin japanilaisella osastolla


Jatkuu / To be continued...