tiistai 3. kesäkuuta 2014

Guangzhou - Osa I

Eeppinen Kiinan pyörähdys jatkuu Guangzhousta, joka on tunnettu ennen muinoin nimellä Canton. Se on noin 14 miljoonalla asukkaallaan Kiinan kolmanneksi suurin kaupunki. Valitettavasti taifuunin peruttaaman lennon vuoksi reissun lyhin pysähdys muuttui entistä lyhyemmäksi: paikkaan tutustumiseen jäi vain yksi kokonainen päivä, joka ei tämän kokoisessa paikassa riitä kuin pintaraapaisuun. Seuraavana ja samalla viimeisenä vuorossa olleesta Hong Kongista olisi toki voinut nipistää päivän, kun en junalippua vielä Guangzhouhun saapuessa omannut, mutta halusin säilyttää Hong Kongin kiireettömänä loman lopetuksena. Shoppailut päätin lykätä Hong Kongiin, vaikka alunperin vaatekaappi piti täyttää Guangzhoussa.

Uutena suunnitelmana oli katsastaa Lonely Planetin oppaan kiinnostavimmista sen mitä ehtii ilman juoksemista ja mahdollisimman paljon "normialueilla" kävellen. Ensimmäisenä kuitenkin kamat hotellille, sikäli mikäli siellä olisi tilaa. Varaus kun meni no show tilaan myöhästymisen johdosta. Lentokentältä pääsee metrolla keskustaan.


Paikallisen pikaruokaketjun ravintola lentokentällä

Metrolippu

Tökerö kopio luovasta kirjoitusasusta huolimatta

Zoo metroasema

Hotelli oli hieman syrjässä, mutta lähellä metroasemaa. Varaussivuston kommenttien mukaan tiesin, ettei hotellissa osattaisi englantia, mutta väliäkös sillä kun hinta on edullinen ja paikka muuten (legendan mukaan) hyvässä kunnossa. Hotellin (HC Inn) löytäminen oli haastavaa. Se on hämärällä tai oikeastaan täysin pimeällä sivukujalla eikä ulkona lue englanniksi mitään. Vaati hieman etsimistä, että löytyi. Varausta ei enää näkynyt järjestelmissä, mutta sain saman huoneen samaan hintaan. Neuvottelut henkilökunnan kännykän kääntäjän avulla. Ei tainnut olla eka kerta.

Hotelli hämärällä sivukujalla

Muutaman neliön huone

Lämmin kehoitus

Ekan illan tavoitteena oli käväistä joen rannassa ihmettelemässä Canton Toweria, joka on antennin kanssa 600 metriä korkea. Katto on 488 metrissä. Torni oli Wikipedian mukaan valmistuessaan 2010 maailman korkein torni. Nykyään titteliä pitää Tokion Skytree. Maailman vapaasti seisovien rakennuksien listalla Canton Tower on sijalla viisi. Edellä on mm. Shanghai Tower -pilvenpiirtäjä, jota rakennettiin kaupungissa käydessäni. 168 metrinen Näsinneula näyttäisi kääpiöltä alla olevassa kuvassa. Kuvaa ottaessa alkoi sataa. Samalla huomasi miten poliisin golfkärryä muistuttava ajoneuvo kävi poimimassa siviiliasussa henganneet poliisit pois sateesta. Tornissa vierailu jäi seuraavalle illalle.

600 metriä korkea Canton Tower (katto 488 m)

2010 Asian gamesin seremoniakatsomo

Seuraava päivä valkeni epävakaana, mutta pääosin kuivana. Ensimmäisenä vuorossa Nanyue kuninkaan mausoleumille pykätty museo. Kuningas Zhao Mo:n yli 2000 vuotta vanha hauta löytyi vahingossa mäeltä rakennustyömaalla kaivettaessa vuonna 1983. Haudan ympärille on rakennettu hieno museo, jossa on näytillä haudasta löytyneen runsaan esineistön lisäksi keramiikkaa ja selänrapsuttimia, jotka toimivat aikoinaan tärkeässä roolissa. Ei kuitenkaan käytännöllisen selänrapsutustoiminnon vuoksi vaan vähän kuin valtikkoina tai onnenkaluina. Tarkemmat muistikuvat ovat hämärän peitossa, mutta julmetun hienoja selänrapsuttimia on tehty.

Nanyue kuninkaan mausoleum museo

Jaden palasista  ja silkistä tehty kuolinasu kuului Zhao Molle (hallitsi 137 BC – 122 BC)

Tyylikkäästi kenossa

Gangnam style ym. rihkamaa

"Turvallisen" näköinen ratkaisu keskellä tiheää asutusta

Sopivan, mutta kuuman ja kostean kävelymatkan päässä museosta sijaitsee Temple of six banyan trees. Rakennettu vuonna 537 säilyttämään intiasta tuotuja buddhalaisreliikkejä. Korkea pagoda on vuodelta 1097, mutta se kuten muutkin rakennukset on aikojen saatossa rakennettu uudestaan muutaman kerran mm. tulipalojen jäljiltä.

Temple of six banyan treesin pagoda

Suitsukkeita temppelillä

Temppelin jyrsijätorjuja

Kuuden banyapuun temppelin suuret kultaiset buddhat

Katunäkymää temppelin lähistöltä

Lyhyen metroajelun päässä sijaitsee Chen klaanin akatemia. Koristeellisessa rakennuksessa toimii taidenäyttely, joka kuitenkin jää akatemian varjoon. Julmetusti yksityiskohtia.

Chen Clan Academy (valmistui 1894)

Chen Clan Academyn runsaita koristeluja

Bonsai

Käytävä Chen Clan Academyssä

Akatemiasta matka jatkui kohti Liwan Lake Parkia sekä vanhaa kaupunkia.

Jonkinlaista syötävää myynnissä

Vesikuljetus väärään suuntaan

Satunnaisen kerrostalon piha

Longjin West Roadin arkkitehtuurissa on sekoitus vanhaa länsimaista ja kiinalaista

Aidan taakse ei haluta tunkeilijoita

Seuraava osa jatkuu trooppisen hikisenä Liwan Lake Parkista päätyen lopulta Canton Towerin korkeuksiin...