lauantai 23. kesäkuuta 2012

Houston, part III

Tuore puisto Downtownin laidalla

Viimeisiä Houstonkuvia viedään.

 Discovery Greenin paviljonki

Mehiläinen asioimassa

 Ei ole kiipeilyteline

Hyppäys Downtownin toiselle laidalle, jossa ylläpidetään Sam Houston -puistossa kaupungin alkuaikojen perintöä 1900-luvun vaihteen rakennusten muodossa. Kaupunkihan ei ole lopulta kovin vanha.

Perintöä

Se on lintu

Puistossa oli lammikon lähellä kuulemma myös mustia käärmeksiä. Piknikille tullut seurue kyseli olinko nähnyt niitä. Varmaankin lasten vapaana kirmaamista ajatellen. Valitettavasti en löytänyt ainuttakaan vaikka asiakseni hetken sitten niitä etsinkin kuvattavaksi.

Seuraava onkin sitten jo seuraavasta puistosta.

Yrjö Puskan monumentti

Sitten puistoista historiallisempiin näkymiin. Kaupungintalo valmistui 1939.

City Hall

Historic District sijaitsee kaupungin alkuperäisessä keskustassa, joka aikoinaan rajoittui nykyiseen Texas Avenueen. Kaupunginosassa on lopulta hyvin hyvin vähän mitään hyvin historiallista. Mutta kaipa tuota voisi kuvailla läpileikkaukseksi alkuperäisestä nykypäivään.

Kello Main Streetin ja Texas Avenuen risteyksessä

Hieno julkisivu

Tämän voisi kait jo laskea historialliseksi näkymäksi

Vanhoja (tai siltä näyttäviä) kerrostaloja

Kellotorni

Vanha oikeustalo näyttää Eurooppalaiselta...

Old Harris County Courthouse

... uudempi ei.

Harris County Civil Courthouse

 Loppuun vielä jotain modernimpaa.

 Tyhjä puisto

Kiertävä kävelysilta

Heritage Plaza (232m)  ja moottoritietä

 Bank of America Center (240m)

 Well Fargo Plaza (302,4m)

Siinäpä ne matkakuvat. En voi lämpimästi suositella Houstonia turistikohteena, mutta toisaalta näin siitä lähinnä vain keskustan.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Houston, part II

Vaara vaanii...

Warehouse District alkaa

Tavarajuna ohittaa yliopiston rakennuksen

Sähkötolppien alkulähteillä. Taustalla tolppavapaa Downtown

Incarnate world academy

Spagetti Warehouse

Helppoa luottoa

 Järeä, mutta lähes tyhjä bussi

Spirit of the confederacy

Komeat viikset

Astrosin koppari

Vintageaikana baseballin pelaajat olivat selvästi laihempia kuin nykyisin pelaavat. Telkkarista tuli silmäiltyä pariakin matsia, ei toki kokonaan kun kestävät nelisen tuntia, ja mahakkaita miehiä siellä steroideissa mätki palloa. Paras tapa saada juoksuja on lyödä pallo katsomoon, joten miksi olla nopea atleetti kun voi olla lyömäkone ja rillata vapaasti takapihalla kun ei ole peli-ilta. Että on tylsä laji... syöttäjä vastaan lyöjä noin neljän tunnin ajan.

Baseballpyhättö

Pallukat ja Downtown

Koripallopyhättö

Julmettu pomppu miehellä

Poliisin pieni kopteri

Downtownin autiota ilmettä

Movie stars... or so they said

Viimeinen osa ilmestyy kunhan aikaiseksi saan.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Houston, part I


Downtown panorama Toyota Centerin edestä

Vuonna 1836 perustettu Houston on Yhdysvaltojen 4. suurin kaupunki 2,1M asukkaallaan. Metroalueella on asukkaita noin 6 miljoonaa. Kaikkitietävä wikipedia kertoo lisäksi, että kaupungissa ei ole virallista kaavoitusta, mutta jotain säännöksiä sentään. Periaatteessa kuitenkin tontin omistaja päättää mitä siihen rakentaa. Kaupungissa on 31 yli 150 metristä pilvenpiirtäjää, joista suurin osa sijaitsee Downtownin alueella. Kaksi rakennuksista yltää yli 300 metriin.

Matka lentokentältä Downtowniin konferenssihotellille oli mielenkiintoinen. Tiet olivat betonilaattoja, joiden saumojen yli ajettaessa kuului selvä kolahdus. Lisäksi taksikuski pujotteli moottoritieliikenteessä pienistäkin väleistä, piti olemattomia turvavälejä ja puolittain vaikutti jopa kisaavan yhden toisen auton kanssa.

Taksilla kohti Downtownia

Tuunatut vanteet

Hilton konferenssikeskuksessa

Seuraavaksi tulee jonkinlaista yhteenvetoa kaupungista, koska en taida seuraaviin osiin liikoja kirjoitella. Hotellin edustalla oleva uudehko ja hieno Discovery Green puisto oli varsin suosittu paikka. Varsinkin keskellä päivää noin 33 asteen lämmöstä huolimatta.

Penkki Discovery Green -puistossa

Sen sijaan keskellä kaupunkia ei ulkosalla näkynyt arkisten toimistotyöaikojen ulkopuolella juuri ketään. Esim. sunnuntaina sai kävellä rauhassa kun muutamat kodittomat pulsutkaan eivät tohtineet häiritä.

Kirjaston edessä

Suihkulähde, valtava parkkitalo ja lasia

Erilaisia enemmän tai vähemmän hauskasti nimettyjä kristillisiä uskontokuntia riitti lukuisasti. Jokaisella oli tietysti oma kirkkonsa. Tässä niistä yksi, mutta en nyt muista mikä niistä. Ei taida sentään olla Jeesus tiedemiehen kirkko.

Jesus saves

Kaupungissa ei tosiaan ole tarkasti säädeltyä kaavoitusta vaan tontin omistaja rakentaa mitä rakentaa. Tämä saattaa johtaa koomisiin tilanteisiin, kuten alla voidaan havaita.

Kirkko on jokseenkin hassussa paikassa :)

Autot ovat tottakai isoja, koska ihmisetkin ovat. Vain kodittomat kävelevät ja bussit ajavat lähes tyhjinä.

Pick-uppeja ja mautonta olutta...

Kulttuuritoiminnan pariin. Yksi matkaseurasta oli tutkimusmatkaillessaan saanut kuuman vinkin paikallisen blues legendan esiintymisestä jollain parkkipaikalla, josta sai perävaunuista paikallista juomaa ja ruokaa. Pitihän sinne sitten lähteä.

Hämärä hengailuparkkipaikka

87 vuotias paikallinen blueslegenda

Mies veti tunteella ja oli selvästi fiiliksissä. Teknisesti suoritus lieni parhaiden päivien tasolta laskenut, jos nyt kiltisti todetaan. Kova setä joka tapauksessa!

Downtownin luoteispuolella joen varrella on pitkulainen puisto, joka tarjoaa hyviä näkymiä keskustaan sekä Yrjö Puskan monumentin.

Buffalo Bayou Walk alittaa moottoritien

Näkymää Buffalo Bayou Walkilta. Keskellä Heritage Plaza (232 m)

Kaupungin paras (uskallan väittää) baari on Flying Saucer, jonne minut opastettiin House of Bluesista paikallisia oluita kysellessäni. Lentävä lautanen on täynnä tai lähes täynnä kellonajasta riippumatta, koska se on erittäin viihtyisä, olutvalikoima on aivot sulattavan laaja ja henkilökunta tuntuu osaavan asiansa.

Loistava valikoima ja asiantunteva palvelu!

Kaupungissa on yksi ratikkalinja ja toista rakennetaan

Keskustan pysäkki

Houstonissa on runsaasti pienpanimoita. Suurin ja tunnetuin on kuulemma Saint Arnold. Juomien laatu on hyvä, joskaan ei välttämättä erinomainen. Pyyhkivät lattiaa jenkkien kolmella suurella, jotka valmistavat nestemäistä pahvia. Summer Pils kumartaa tyylin alkulähteille käyttämällä saksalaista mallasta ja tsekkiläistä humalaa. Hyvin ruohoisen makuinen. Kuva pullosta on House of Bluesin alakerrasta, jossa on baaritiski ja ravintola.

Kesällä pyhällä Arskallakin on aurinkolasit päässä

Seuraava kuva paria kerrosta ylempää, jossa on keikkapaikka ja lisää baaritiskejä. Jännänä yksityiskohtana kaikilta keikan aikana alkoholijuomia nauttimaan aikovilta tarkastettiin henkkarit ja annettiin ranneke käteen. Tämä koski myös edelläni sisälle menneitä keski-ikäisiä. Itse jätin rannekkeen väliin, koska kyseessä oli ensimmäinen ilta Houstonissa eli kello oli sisään mennessäni Suomen aikaa noin kuusi aamulla ja lähtö oli ollut edellisenä aamuna aikaisin enkä ollut nukkunut yhtään lentokoneissa. Keikan loppupuolella piti poistua nukkumaan vaikka ihan hyvin vetivät asuja myöden.

Guns 4 Roses @ House of Blues

Viimeisenä kuvana iltakuva kaupungin tuoreimmasta pilvenpiirtäjästä, vuonna 2002 valmistuneesta 1500 Louisiana Streenistä, jonka piti olla Enron Center South, mutta jonne Enron ei kuitenkaan koskaan ehtinyt kun teki konkurssin vuonna 2001 väärennettyjen kirjanpitotietojen paljastuttua.

1500 Louisiana Street (183 m)


Jatkoa seuraa mm. urheilun ja syrjäseutujen muodossa kunhan tekemään joudan...